I wanna leave and i wanna stay

Heippa kaikki!

Otsikko kiteyttää viimeisten päivien tunnelmat. Viimeiset kuukaudet olen päivitellyt kuinka monta päivää on milloinkin jäljellä. On tuntunut, ettei ne päivät kulu millään, ihan kun lapsena olisi odottanut joulua. Viikko sitten ajattelu muuttui "mitä kaikkea mä en enää kerkeä tehdä" -tyyppiseksi panikoinniksi. Tulee mieleen vain kauhuskenaarioita, mitä kaikkea nyt on muka tekemättä. 

Oikeastaan matkavalmistelut on aika hyvin hoidettu kaikki jo keväällä. Viisumi, passi, majoitukset alkuun, bussipassi, rinkan osto, säästäminen, rokotukset jne. Muutama on lipsahtanut ohi, kuten mm. hävinneen kelakortin uusiminen. Nyt meni niin tiukille, että se joko kerkeää tai on kerkeämättä. Kyllä kaikki järjestyy. 

Kun ihmiset kysyy jännittääkö/pelottaako/tms, olen alkanut vasta viime viikolla vastata myöntävästi. Aikasemmin olen miettinyt vain, että ei mua pelota kuinka matka menee, tottakai me pärjätään.

Nyt olen tajunnut kuitenkin mikä mua pelottaa. Mua pelottaa jättää kaikki. Mulla on niiiiin ihana perhe, suku ja ystävät. Miten voin olla niistä erossa? Mitä jos jollekin käy jotain? Haluanko olla poissa kun mun ystävät saa lapsia? Meneekö tilaisuuksia ohi, joita mä en saa enää uudestaan? 

Mä en tiedä vastauksia. Mä tiedän, että luultavasti aika menee niin nopeasti, ettei kukaan edes huomannut että olin poissa. Haluan uskoa, että mikään ei ole yhdestä talvesta, vuodesta tai vaikka kahdesta kiinni. Asiat menee niinkuin niiden on tarkoitus mennä. Kyllä mun ystävät toivottavasti vielä mut tunnistaa, kun tullaan takaisin. 

Pitäisi aloittaa pakkaamaan. Aloitan toivottavasti huomenna. 

Kaikesta huolimatta olen super innoissaan lähdössä, en malta odottaa kaikkia huikeita juttuja mitä tullaan kohtaamaan. Kyllä tämä tästä. 

Terkuin

Ensimmäistä kertaa kauas pois